Tein nämä sivut sitä varten, että tarkoituksena on saada kasaan ent. Rovaniemen maalaiskunnassa, Songassa koulua käyneet viettämään yhteistä viikonloppua 11.-13.7.2008. Mukaan toki voivat tulla muutkin kuin  silloin koulussa olleet - tärkeintä on , että meitä kaikkia liittä yhteen sonkalaisuus. Erityisesti etsitään 60- 70 luvulla kolussa olleita. 

Meitä on eri puolella maailmaa, joten välitäthän tiedot näistä sivuista niille, joita aihe voisi kiinnostaa. Otan kernaasti vastaan ehdotuksia. Nyt tiedetään, että laúantaina on sauvakävely sessio, johon voi haastaa vanhan ystävän. Itse Mietaa on ohjaamassa oikealle reitille. SIIS NÄHDÄÄN SONGASSA !